torstai 23. syyskuuta 2010

Tieto lisää tuskaa

Monasti pukiessani lapsilleni ulkoiluvermeitä olen miettinyt, että mitähän myrkkyjä erilaiset kosteussuojaukset kengissä ja haalareissa sisältävät. Prinsessaleikkejä-blogissa oli asiasta mainio kirjoitus. Valitettavasti on todettava, että jälleen kerran tieto lisää tuskaa.

Tässä vapaasti lainaten kyseistä kirjoitusta:

Gore-tex ei ole ympäristön kannalta täysin ongelmaton matsku. Gore-pinnoitteissa käytetään perfluorattuja yhdisteitä (PFAS/PFOS-kemikaaleja). Tutkimukset osoittivat, että PFAS-yhdisteitä oli levinnyt laajalle ympäristöön ja kertynyt myös eliöstöön. PFAS-kemikaaleja käytetään muun muassa pintakäsittelyaineena tekstiileissä ja nahkatuotteissa sekä pesuaineissa, auto- ja lattiavahoissa, lentokoneiden hydraulinesteissä ja elektroniikkateollisuudessa. Tuotteiden käytön jälkeen kemikaalit päätyvät jätevesiin, lietteisiin ja kaatopaikoille, ja sitä tietä ympäristöön.

Nisäkkäillä yhdisteiden on todettu vaikuttavan haitallisesti maksakudokseen. Myös ihmisten on todettu altistuvan näille aineille. Perfluorattujen yhdisteiden puoliintumisaika ihmisessä on arvioitu useiksi vuosiksi.

Euroopan unionissa on alustavasti keskusteltu haitallisimpien PFOS-yhdisteiden käytön rajoituksista. Ruotsin kemikaaliviranomaiset ovat esittäneet PFOS:ien käytön kokonaiskieltoa.

Hiljattain on saatu tietoa PFOS:in mahdollisesta kehitykseen, lisääntymiseen ja järjestelmien toimintaan kohdistavasta myrkyllisyydestä. PFOS:in on osoitettu vaikuttavan rottien neuroendokriinijärjestelmään. Muissa jyrsijöillä tehdyissä tutkimuksissa puolestaan on havaittu PFOS:in vaikuttavan haitallisesti naaraiden lisääntymiseen ja sikiöiden kehittymiseen, johtaen suureen määrään syntymävammoja ja vastasyntyneiden heikentyneeseen selviytymiseen. PFOS:in on osoitettu kertyvän maksaan ja olevan myrkyllistä tälle elimelle. On myös todisteita siitä, että altistuminen PFOS:ille ja PFOA:olle voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka voi raskauden aikana johtaa moniin lapsen kehitystä koskeviin ongelmiin.

Yhdysvaltojen ympäristöviranomaiset pitävät sekä PFOS:a että PFOA:a karsinogeenisinä aineina. Ammatillisen altistumisen PFOA:lle on todettu aiheuttavan virtsarakon syövän lisääntymistä

Huh. Ahdistavaa.

2 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle - ekaa kertaa blogissasi, vaikuttaa mielenkiintoiselta! Tosiaan ajatuksia herättävä aihe. Kannattaa muuten käydä lukemassa Tarjan kommentti tuolta blogistani postauksen lopusta, siinä on tuotu esiin heillä hyväksi havaittuja vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vielä että otit asian esille blogissasi. Aiheesta voisi vaikka vinkkailla eteenpäinkin, joskos joku vaikka selvittelisi asiaa enemmänkin.

    VastaaPoista