Koska nää juhlat loppuu?

Typy sai kutsun juhliin. Seurakunta kutsui kaikki tänä vuonna neljä vuotta täyttävät kirkolle kemuihin. Sinne siis suunnistimme viime torstaina.

Yleensä varsin reipas Typy meni aivan puihin kun astelemme kirkkoon sisään. Neiti piiloitui selkäni taakse ja kieltäytyi sanomasta ihan ystävällisille ja mukaville kirkon työntekijöille sanaakaan.

Istahdimme muiden juhlakalujen kanssa kirkkosaliin kuuntelemaan mitä tädeillä ja sedillä oli sanottavaa. Kun juhlamenot olivat kestäneet ehkä viisi minuuttia Typy esitti ensimmäisen kerran kysymyksen "Koska nää juhlat loppuu, äiti?" Sama kysymys toistui noin 10 kertaa.

Noin kymmenen minuutin kohdalla Typy oli rentoutunut ja saavuttanut hetkeksi jonkinasteisen juhlatunnelman. Kesken papin puheen tyttö kajauttikin iloisen hersyvästi: "Äiti, sulla taitaa olla korvassa makkara." Ja päälle kunnon pikkutyttökikatusta.

Nukketeatteriesityksen seuraaminen meni mallikkaasti, mutta laululeikkien aikana iski Typyyn taas ujous. Huuli väpättäen tyttö kieltäytyi ehdottomasti osallistumasta moiseen touhuun. Ei hän tosin ollut ainoa; aika monta muutakin äitiä ja isisä siinä oli pikkujuhlijoita rohkaisemassa leikkiin.

Kakkukaan ei oikein neidille maistunut.

Hassuinta oli se, että kotona Typy kertoi Partanaama-isukille innoissaan, kuinka kivat ja hauskat juhlat olivat olleet. Tutkimattomia ovat lasten ajatusten juoksut.

Äitiyden kauneus ja kipeys

Esikoiseni syntyi pimeänä marraskuun yönä vuonna 2006. Raskaus oli ollut monin tavoin vaikea, ja Typy tulikin maailmaan kaksi kuukautta etuajassa, kiireellisellä sektiolla, painaen vain 1600 g.

Kaikki oli silloin kovin pelottavaa, outoa, sekavaa ja kipeää. Äitiyden iloista pääsin ja osasin nauttia vasta paljon myöhemmin. Tänään Typy on mahtava kolmevuotias, ja keskosuus on meille enää lähinnä vain muisto. Typy on nähnyt itsestään valokuvia keskoskaapissa, ja suhtautuu asiaan pienen ihmisen mutkattomuudella todeten: "Kun minä olin vauva, tulin minä ulos kaapista".

Kun pienokaisemme oli syntynyt, sain kälyltäni runon. Tekijää en tedä, monelle se varmaan on tuttukin. Itselleni siitä muodostui rakas runo, johon palaan aika ajoin. Joidenkin mielestä siinä on varmaan pateettisiakin värssyjä, mutta minusta siinä on tavoitettu äitiydestä melkein kaikki.

ENNEN KUIN MINUSTA TULI ÄITI

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Nukuin niin myöhään kuin halusin, enkä kantanut huolta siitä, kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennen kuin minusta tuli äiti, en tullut ajatelleeksi, olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu,
kakattu,
syljetty,
pureskeltu,
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.
Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit voisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi, etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä iloa rakkautta sydänsärkyä ihmetystä tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...

Ennen kuin minusta tuli äiti.