Myrkkymekko

Päivän uutiset nostavat taas mukavasti ahdistuskerrointa.

Greenpeacen teettämässä tutkimuksessa 14 maailmanlaajuisesti tunnetun vaatemerkin tuotteista löytyy myrkyllisiä aineita. Merkkien joukossa olivat muun muassa H&M, Adidas, Converse, Nike ja Puma.

Vaatemerkeistä ainoastaan Nike ja Puma ovat sitoutuneet poistamaan myrkkykemikaalit tuotantoketjuistaan ja tuotteistaan.

Löydetyt myrkyt (nonyylifenolietoksylaatti ja nonyylifenoli) ovat vesieliöille erittäin haitallisia ympäristömyrkkyjä. Aine on ihoa syövyttävää ja ärsyttää voimakkaasti silmiä. Aineen epäillään aiheuttavan myös sikiövaurioita.

Joka kerta kun näitä vaatteita pestään, vaarallisia aineita pääsee vesistöihin.

Pukeudutko sinä tai lapsesi myrkkymekkoon?

Perhepäivähoidon romuttajaiset

Ylen uutisissa oli eilen juttu perhepäivähoidon uudistuksista. Samasta asiasta olen puhissut jo viime keväästä asti, se kun koskee meidän perhettämme ihan henkilökohtaisesti.

PPPppjdksjdksjlakjdlskPerhepäivähoitajat tulivat työaikalain piiriin vuoden alussa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perhepäivähoitajille kertyy ylityötunneista vapaapäiviä, jotka pidetään arkivapaina. Hoitolapsille täytyy näiden vapaiden ajaksi löytää jostain varahoitopaikka.

Kotikunnassamme asia ratkaistiin siten, että järjestelystä kärsivät niin lapset kuin aikuisetkin. Asuinalueellamme perhepäivähoitajien hoitolapset menevät elokuusta alkaen näinä vapaapäivinä paikalliseen ryhmäperhepäiväkotiin hoidettavaksi. Kyseissä ryhmiksessä on vakituisena hoitolapsina muun muassa mediän perheemme ipanat. Järjestely tarkoittaa sitä, että lähes joka maanantai päiväkotiin tulee 1-4 vierasta lasta. Jokainen joka lastenhoidosta jotain ymmärtää tietää, että järjestely on vaikea ja kuluttava hoitohenkilökunnalle, vakituisesti hoidettavilla lapsille sekä hoitopaikassa varahoidettaville lapsille.

Hoitajien työ vaikeutuu huomattavasti, kun jokainen työviikko alkaa uudenlaisen lapsiryhmän kanssa. Toiminnan suunnittelu ja jatkuvuus kärsivät. Mihinkään pitkäjänteisempään on vaikeaa ryhtyä, koska joka viikko paikalla on eri lapset.

Hoitopaikassa vakituisessa hoidossa olevat lapset joutuvat joka maanantai ryhmäytymään uudelleen ja tutustumaan uusiin leikkikavereihin. Hoitajien huomio mennee pääasiassa vieraiden lasten hoitoon, jotka uudessa paikassa ovat ihmeissään. Lasten perusturvallisuus heikkenee jatkuvasti muuttuvan ryhmän myötä. Ja entäpä sitten nämä vieraat lapset, jotka kylmiltään heitetään outoon paikkana muutamaksi päiväksi? Kaikille lienee selvää, että lapset sellaisesta kärsivät. Perhepäivähoidossa on usein juuri kaikkien pienimmät lapset, joille tällainen paikasta toiseen siirtely on erityisen vaikeaa.

Päätös asiasta tehtiin viime keväänä ja se kerrottiin meille lasten kevätjuhlassa. Kyllä nousi juhlatunnelma kattoon. Vanhempia ei asiassa kuultu ennakkoon. 

Espoolaisen sukulaislapseni hoitopaikassa vastaava järjestely otettiin käyttöön jo tämän vuoden alussa. Lapsen äiti kuvaa ratkaisua täysin katastrofaaliseksi ja aikoo siirtää lapset toisen hoitomuodon pariin.

Kotikuntamme varhaiskasvatussuunnitelmassa todetaan: ” Lapsen hyvinvointia varhaiskasvatuksessa edistävät mahdollisimman pysyvät ja turvalliset ihmissuhteet.” Perin kaukana tästä ollaan tämän uudistuksen osalta.

Perhepäivähoitajien työn luonteen vuoksi olisi kaikkien osapuolien kannalta varmaankin järkevintä, että ylityöt korvattaisiin perhepäivähoitajille rahana. Vaan sehän ei taas kuntapäättäjille varmaankaan sovi. Mieluummin pistetään ne kaikkein pienimmät maksamaan tämä.

Eilisessä uutislähetyksessä joku kukkahattuvirkamies totesi, että uudistus tulee vähentämään perhepäivähoidon suosiota. Ja että vastaava uudistus Ruotsissa käytännössä romutti koko perhepäivähoitojärjestelmän. Sitäkö Suomessakin halutaan? 

Kenelle keskoslapsi?

Esikoiseni on keskoslapsi. Eilen törmäsin tällaiseen tekstiin Poikkeaman blogissa. Surullinen, koskettava, lohduttavakin juttu.


Oletko koskaan ihmetellyt, kuinka keskoslasten äidit valitaan?

Jostakin syystä kuvittelen Jumalan leijailevan maan päällä valikoiden lisääntymisvälikappaleita hyvin huolellisesti ja harkiten. Tarkkaillessaan Hän antaa enkeleilleen ohjeita tehdä merkintöjä suureen mustaan kirjaan.

"Aalto Kaija, poika, suojelupyhimykseksi Matteus. Metsä Maria, tyttö, anna suojelupyhimykseksi vaikka Gerard. Hän on tottunut rienaamiseen."

Lopuksi Hän sanoo enkelille erään nimen ja hymyilee: "Anna hänelle keskoslapsi". Enkeli on utelias: "Miksi hänelle, Jumala? Hän on niin onnellinen."

"Aivan niin," Jumala hymyilee, "voisinko antaa keskoslapsen sellaiselle äidille, joka ei osaa nauraa? Se olisi julmaa."

"Mutta onko hänellä kärsivällisyyttä?" enkeli kysyy.

"En tahdo hänellä olevan liikaa kärsivällisyyttä, muuten hän hukkuu itsesääliin ja epätoivon mereen. Kunhan shokki ja paha mieli vaimenevat, hän kyllä selviytyy. Katselin häntä tänään. Hänellä on juuri sellainen itsetunto ja itsenäisyys, joka on niin harvinainen ja niin tarpeellinen äidille. Katsohan, lapsella jonka hänelle annan, on oma maailmansa. Hänen on saatava se elämään hänen maailmassaan, eikä se tule olemaan helppoa."

"Mutta Herra, luulenpa ettei hän edes usko sinuun".
Jumala hymyilee: "Ei haittaa, minä pystyn järjestämään sen. Hän on täydellinen. Hän on juuri sopivan itsekäs."

Enkeli henkäisee: "Itsekäs, onko se hyvä puoli?"
Jumala nyökkää: "Ellei hän silloin tällöin osaa erota lapsestaan, hän ei tule koskaan selviytymään."

"Tässä on nainen, jonka teen onnelliseksi erityisellä lapsella, hän ei vielä käsitä sitä, mutta tavallaan häntä tullaan kadehtimaan. Hän ei koskaan pidä ainoatakaan puhuttua sanaa itsestään selvänä. Hän ei koskaan pidä yhtäkään askelta tavallisena.
Kun hänen lapsensa ensimmäisen kerran sanoo "Äiti", hän on ihmeen todistaja ja hän tietää sen. Kun hän kuvailee sokealle lapselleen puuta tai auringonlaskua, hän näkee sen niinkuin vain harvat ihmiset näkevät minun luomistöitäni.
Sallin hänen nähdä selvästi asiat, jotka minä näen - annan hänen kohota niiden yläpuolelle. Hän ei koskaan tule olemaan yksin, minä olen hänen vierellänsä hänen elämänsä jokaisena päivänä yhtä varmasti, kuin hän on tässä vierelläni, koska hän tekee minun työtäni."

"Entäs hänen suojelupyhimyksensä?", enkeli kysyy heilutellen kynäänsä ilmassa.

Jumala hymyilee:
"Peili riittää".

(Alkuperäinen teksti; Erma Bombeck)


*****
Vaikka oma keskosemme voi tänään hyvin, ja keskosuus on monilta osin vain muisto, en koskaan lakkaa olemasta keskosen äiti. Se kulkee aina mukana repussa, niin omassa kuin rakkaan tyttösemmekin. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä sitä, miten tyttäreeni vaikutti se, että heti syntymänsä jälkeen hän joutui eroon vanhemmistaan Lastenklinikalle, Ja miten se vaikuttikaan minuun ja mieheeni. En koskaan unohda sitä tuskaa, kun heräsin sektion jälkeen nukutuksesta, enkä saanutkaan nähdä pientä vauvaani ennen kuin kaksi vuorokautta myöhemmin. Kun toinen lapseni syntyi täysiaikaisena ja sain hänet heti viereeni ja ympäirivuorokautiseen hoitooni, niin se todella tuntui ihmeeltä. "Hän ei koskaan pidä ainoatakaan puhuttua sanaa itsestään selvänä. Hän ei koskaan pidä yhtäkään askelta tavallisena."

Neljäkymppinen

Tämä on viikon päivät soinut päässäni. Pitäisikö huolestua?

Vain saduissa?

Norjan järkyttävän teurastuksen jälkeen monet kasvatus- ja kriisiasiantuntijat ovat todenneet mediassa, että lapsille pitää kertoa totuus näistä kamalista asioista.

Oma nelivuotiaana oli varmaankin kuullut uutisista tai aikuisten keskusteluista pätkiä, koska hän esitti viikonloppuna seuraavan kysymysen. "Äiti, eiks niin, että ihmisiä tapetaan vain saduissa?"

Pala nousi kurkkuun, kun mietin vastausta. Pitääkö neljävuotiaalle todellakin kertoa totuus tästä asiasta?

Tein ilmeisesti kaikkien aikojen kardinaalimunauksen. Sanoin lapselleni että "Joo, näin on" ja vaihdoin pikaisesti puheenaihetta. En vaan pystynyt olemaan rehellinen.

Äitiys on maailman vaikein laji.

Hiljaisuutta

Olen keskellä yllättävää mutta ihanaa tilaa: ympärilläni on hiljaista.

Toinen työpäivä loman jälkeen, ja koska toimistolla ei lisäkseni ole kuin kesäharjoittelija ja sihteeri, niin normaalin härdellin sijaan täällä on käsittämättömän rauhallista. Ja hiljaista.

Edelleen lomaileva perhe otti ja lähti reissuun, joten kotonakin minua odottaa hiljaisuus.

Luxusta.

Kesälomamuistoja

Lomani vetelee viimeisiään. Huomenna palaan taas töiden ääreen. Muu perhe jatkaa lomailua, ja suuntaa kohti pohjanmaata.

Tämä loma on ollut ihana. Lapset ovat aika mainiossa iässä. Olemme loman aikana reissanneet pitkin kaunista kotimaatamme ja kuorruttaneet itsemme auringolla, meri- ja järvivedellä, kesäsateella, hiekalla, jätskillä ja mukavilla muistoilla. Taas jaksaa.

Juhannuksena Sipoossa. Sadekuurot ja paikalliset kyyt vaativat kumisaapasasustuksen.

Sisko ja sen veli.

Käsi kädessä matkalla Muumimaailmaan.

Haisuli.

Ja Haisuli sylissä.

Reissumies huilaa.

Muut menee sinne minne ne pääsee, mä meen sinne minne mä haluan!

Köysikeinuminen on tämän kesän uusi taito.

 Soutuveneessä. Typy on vauvasta asti veneillyt, joten soutuveneessäkin osataan istua kuin tatti paikoillaan.

Ihana, ihana kesä ja loma. Me like. Vaan töihinkin on ihan mukavaa mennä, joten en valita.

Tohtorilla

Pitkään jatkuneen flunssan ja yskimiseeni tuskastuneiden työkavereiden ja aviomiehen vuoksi hakeuduin työterveyslääkärin vastaanotolle.

”On pari viikkoa yskittänyt sietämättömästi ja kurkku on ihan älyttömän kipeä”, kerroin Taneli-lääkärille.

”Tämä on tällaista allergia- ja astmavaivojen aikaa”, tokaisee lääkäri.

Jatkan oireiden kuvausta kertomalla, että tauti on kiertänyt perheessäni laajemmaltikin, ja etten ole ikinä kärsinyt minkään valtakunnan allergioista saatikka astmasta.

”Astma ja allergia voivat puhjeta yllätäin aikuisiälläkin”, valaisee lääkäri minua. Tohtori tuijottaa pitkän talven ja yskittyjen öiden tuottamia kalpeita kasvojani ja sanoo: ”Stressikin voi laukaista astman.”

Taneli katsoo kurkkuun, nenään, korvaan. Kuuntelee sydäntä ja keuhkoja. Ja pyytää puhaltamaan napakasti kummalliseen putkiloon. Puhaltaminen kutittaa kurkkua ja alkaa yskittää. ”Noin heikosta puhalluksesta voisi antaa astmadiagnoosin”, toteaa lääkäri. ”Hengenahdistus on astman oire.”

Kerron lääkärille ettei minulla ole ollut hengenahdistusta.

”Kirveleekö silmät? Ärsyttääkö heinät?”, tivaa tohtori. 

”Ei kirvele, ei ärsytä. Mutta yskittää ja kurkku on vietävän kipeä”, kerron vielä kertaalleen.

”Hengityksen vinkuminen viittaa astmaan”, kertoo tohtori. ”Vinkuuko hengitys?”

No ei vingu. 

Taneli-tohtori naputtelee tietokonettaan ja mutisee. Arvatenkin jotain astmaan liittyvää.  ”Sinä et pidä kovin todennäköisenä astmaa tai allergiaa? Määrään antibioottia, saattaa tämä olla kurkunpäätulehdusta.”

Huokaisen helpotuksesta. Kerään kamppeeni ja hyvästelen lääkärin.

”Älä unohda astma- ja allergia-asioita jos yskä pitkittyy”, jylisee Taneli perääni.

Saako ne jotain provikkaa astmadiagnooseista?

Ps. Kaksi päivää antibiootteja syötyäni tauti on jo selvästi helpottanut. Paraneeko astma tai allergia antibiootiolla?

pps. Tutkiessani lääkärin kirjoittamaa reseptiä huomasi, että työterveyslääkärin tittelin lisäksi tyyppi on myös psykiatrian erikoislääkäri. Aha.

Pool party!

Lapset rakastavat vettä, ainakin  meillä. Ipanat ovat mielestäni välillä vähän liiankin rohkeita vedessä, mutta parempi niin kuin että vettä pelkäisivät - varsinkin tällaisessa veneilevässä perheessä.

Uima-allas omalla terdellä on lasten kesän parhautta.

Huono omatunto hiukan kolkuttaa tuosta veden laskemisesta altaaseen, mutta hyötykäytämme sen kyllä eteenpäin kukkien ja kasvien kasteluun.

Näillä helteillä tekisi minunkin mieli mennä makaamaan tuonne altaaseen, mutta se näky voisi olla naapureille liikaa jos sattuisivat paikalle sopivasti.

Korento

Iittala on lanseerannut uuden astiamalliston, Korennon. Tykkään.

Normisti tuo olisi ehkä liian levoton makuuni, mutta näin kesän kynnyksellä tuo näyttää oikein hauskalta. Kyllä siitä kelpais aamukaffet omalla terassilla nautiskella.

Fysiologiaa

Sijaitseekohan joukkueenjohtaja Jutilan maksa nilkassa?

*hiljaista paheksuntaa*

(kuva: alwari.org)

Euroviisukommentointia kotisohvalta

Suomi: Ihan huippuesitys!! Oskar on vaan niin paras. Me like a lot.

Unkari: Köyhän miehen Celine Dion. Too kasari for me.

Ruosti: Kaunis poika, mutta karsea kipale. Olis edes vetänyt ruotsiksi.

Irlanti: Hei, miltä planeelta nää laskeutui?

Venäjä: Täähän toimii! Jos ei Oskar voita, niin ehkä sitten tämä. Ihan jo lohdutukseksikin, kun ei lätkä mennyt putkeen.

Kreikka ja Ranska: Jos nämä olisi yhdistänyt, olisi salin katto irronnut. Snadisti ehkä liian mahtipontista.

Sveitsi: Täst mie piän.

Moldovia: Lievästi noloa myöntää, mutta en taitais osata sijoittaa koko maata maailmankartalle. Enkä näiden musiikillisistakaan kyvyistä ihan vakuuttunut. Mut hei kivat pipat!

Saksa: Mahtikset kokovartalokondomit noilla taustajoraajilla. Ja mitkä muuvit!

(Välihuomautus: Miksi muuten Israel on ollut euroviisuissa mukana? Mun kartastossa se ei sijaitse euroopassa päinkään. Onks tässä kirjassa virhe?)

Romania: Tässähän alkaa rouvallakin selluliitit hyllyä. Ja toi flyygelisti vois tulla virittää meidän pianon.

Itävalta: Toi täti on vissiin laulanut joskus ennekin.

(Krooh, takaisin perussohvaperuna-asentoon. En tiedä, mitä maita tässä meni, mutta ihan pirun tylsiä.)

Islanti: Miksi Finlanders edustaa Islantia?

Georgia: Vika kilpailija. Kyllä vaan meidän Osku oli paras. Nih.

Kaikilla meillä on äiti

Sunnuntaina on äitienpäivä. Meillä, joilla omat tenavat kirmaavat nurkissa, päivä on varmasti aika ihana. Mutta kaikilla ei ole niin.

Toki on ihan vapaaehtoisesti lapsettomia naisia, mutta myös niitä, jotka kipeästi toivovat omaa lasta mutta eivät syystä tai toisesta sitä. Huomenna vietetäänkin Lapsettomien lauantaita. Teemapäivää viettämällä Lapsettomien yhdistys Simpukka ry haluaa muistuttaa, että vanhemmuus ei ole kaikille itsestään selvää ja ettei lapsiperhe ole ainoa perhemuoto.

Kaikki naiset eivät ole äitejä, mutta onneksi kaikilla on äiti! Joillakin lähempänä, joillakin kauempana, joillakin enää vain muistoissa. Äiti♥

Pätevä ja sopiva haussa

Mistä löytyisi eduskuntavaaliehdokas, joka

- ei halua maahamme lisää ydinvoimaa

- haluaa taata vaikka lainsäädännöllä että lapset ja mummot hoidetaan kunnolla tässä yhteiskunnassa. Säästökohteena ei voi olla lasten päiväkotiruoka tai mummojen vaipat.

- haluaa säilyttää ruotsinkielen pakollisena aineena koulussa, ihan kuten vaikkapa historian, uskonnon tai matematiika.

- välittää pienestä ihmisestä mutta ottaa huomioon myös taloudelliset realiteetit.

- on sen verran nähnyt elämää että ymmärtää niitäkin joilla kaikki ei aina onnistu (ei kuitenkaan mikään ikäloppu reuhka).

- ahdistuu sloganista Suomi suomalaisille

- on kiinnostunut muustakin kuin oman asuinpaikkansa siltarumpukannan kasvattamisesta.

- ymmärtää sen että kaikki eivät halua maalla / kaupungissa / omakotitalossa / kerrostalossa. Ihmisillä on erilaisia asumistarpeita ja ne voivat jopa vaihdella elämäntilanteen mukaan.

- ymmärtää että suvivirsi ja jouluevankeliumi kuuluvat suomalaiseen juhlaperinteeseen ja siten myös koulujen juhliin.

- ei ole saanut vaalirahoitusta Toivo Sukarilta.

Ehdotuksia sopivasta ja pätevästä henkilöstä otetaan mieluusti vastaan. Tai muuten pukkaa paniikki äänestyskopissa.

Uraani halkeaa

Japanin tilanne näyttää hetki hetkeltä huolestuttavammalle. Ainoa hyvä puoli katastrofissa on se, että ehkä se saa ihmiset entistä enemmän kääntymään ydinvoimaa vastaan.

Vaikken todellakaan energia-asioista paljon ymmärrä, niin ydinvoimaa olen kyllä vastustanut jo pitkään. Tuntuu aivan mielettömältä, että ydinjätettä haudattaan maan sisään johonkin kapseleihin, ja sitten vaan luotetaan siihen, että kyllä ne p***at siellä pysyy satojatuhansia vuosia. Huh.

Jostain syystä tänään on soinut päässä Eppujen Suomi-ilmiö. Osuu ja uppoaa edelleen vaikka biisi on kohta 30-vuotias.

En olisi koskaan voinut kuvitella kirjoittavani blogiini autoista

Keskellä Helsingin lumisotaa sitä tulee tehtyä kummallisia tekoja. Kuten blogattua autoista.

Seuraa tilitystä:

Mikä siinä on, että jotkut autoilijat eivät voi millään säällä a) pitää kunnollisia turvavälejä b) sisäistää käsitettä tilannenopeus?

Pääkaupunkiseudulla, ja kai koko etelä-Suomessa, on tänään mahdottoman huono keli. Lunta tupruttaa taivaan täydeltä. Vaan mitä tekee keski-ikäinen heterolihansyöjämies katumaasturinsa ratissa? Roikkuu autoni takapuskurissa kiinni, tekee täpärän ohituksen ja sen jälkeen viilettää eteenpäin törkeää ylinopeutta.

Toyota Corollani lasit huurustuivat kun puhkuin kiukusta tuotakin ääliötä seuratessani. Vaan näinhän joku vitsiniekka on asian vääntänytkin: "Toyota Corolla, ohi vaikka porolla." Tai katumaasturilla- kelillä kuin kelillä.

Tragikomedia äitiydestä

Kävin eilen teatterissa. Mahtava esitys, Koko-teatterin "Kuolema korjaa univelat".

Pääosassa oli minulle ennestään tuntematon Minna Puolanto. Tämä yhden naisen teatteriesitys todella osui ja upposi.

Näytelmä kertoo äidistä, joka ei nuku. Hän tyydyttää toisten tarpeita ympäri vuorokauden, ympärivuotisesti. Kurahousut, tunteet, vuorokaudenajat ja ajatukset sotkeutuvat ja hukkaavat hahmonsa. Mistä voi tietää, milloin on torstai? Miksi mies suuttuu, jos sen suuhun tunkee tutin? Entä mitä pitää tehdä, kun on kaatanut vettä mikron tuuletusaukosta sisään? Missä tulee raja vastaan?

Puolannon käsikirjoittama teos käsittelee äitiyden ja vanhemmuuden haasteita väsymyksen, riittämättömyyden ja kohtuuttomuuden teemojen kautta. Kotona tehtävä, usein äitien tekemä työ, jää piiloon, eikä saa ansaitsemaansa arvoa yhteiskunnassa. Puolannon omakohtaiset kokemukset saivat hänet tarttumaan aiheeseen viiden vuoden valvomisen jälkeen. Teoksessaan hän antaa itselleen ja katsojille mahdollisuuden nauraa arjesta nouseville koomisille sattumuksille. Vuosikausien valvominen kärjistää tilanteet äärimmilleen. Väsyneenä tuen hakeminen ja löytäminen ei ole helppoa. Kaikilla ei ole isovanhempia ja muuta verkostoa tukenaan.

Teos on suunnattu niille, jotka elävät lapsiperheen arkea tai ovat tekemisissä sellaisen kanssa, sekä niille, jotka eivät tiedä siitä mitään. Se voi myös toimia vertaistukena pienten lasten vanhemmille, jotka kamppailevat äärimmäisen väsymyksen kanssa. Teos käsittelee teemojaan ehdottoman tosissaan ja kärjistäen. Näin syntyy komedia rankasta aiheesta. Kuolema korjaa univelat, mutta nauru pidentää ikää.

Valvominen ei meidänkään perheessämme ole vierasta. Esikoinen on pikkuvauvavaiheen jälkeen nukkunut kuin unelma illasta aamuun, mutta kuopus on toista maata. Taas kahtena edellisenä yönä on koko perhe herännyt kuopuksen levottomaan yöhuuteluun. Joskus tuntuu, ettei jaksa enää yhtään. Vaan aina sitä on aamun selvitty. Partanaama on meistä kahdesta ehdottomasti parempi ja pitkäpinnaisempi lapsen rauhoittelija yöaikaan. Tällä rouvalla kun iskee aika nopeasti epätoivo päälle: En jaksa tätä! En millään selviä huomisesta nukkumatta! Enää kaksi tuntia aikaa nukkua! En ole nukkunut yhtään tänä yönä! Hajoooooaaaaaann!

Hiljaisempia öitä odotellessa siis.

(Esittelyteksti ja kuva lainattu Koko-teatterin sivuilta)

Oma koti kullan kallis

Ja kullan maailmanmarkkinahintahan on pilvissä.

Olemme Partanaaman kanssa varovasti alkaneet suunnitella uuden kodin hankkimista. Nykyisestä pidämme, mutta rivitaloyhtiössämme on asumiskulut karanneet täysin käsistä. Itse pidän taloyhtiömuotoisesta asumista ja sen tuomasta turvasta ja helppoudesta, mutta jossain menee siinäkin kustannusten kipuraja. Ja se raja on nyt kirkkaasti ylitetty.

Eilen kävimme katsomassa ekaa mahdollista asuntoa. Jostainhan homma on taas aloitettava, jotta saa tuntuman siihen, mitä on tarjolla ja mihin hintaan. Asunto oli oikein kiva, hintakin sopivassa haarukassa. Mukavasti sai uskoa siihen, että kyllä me kivan kodin itsellemme löydämme tälläkin kertaa.

Partanaama haluaisi omakotitalon, minä taas ehkä priorisoin edelleen rivitalo- tai paritaloasumista. Kun veljeni perheineen etsi asuntoa muutama vuosi sitten, saivat he moninaisiin toiveisiinsa välittäjältä hyvän vinkin. "Listatkaa 10 tärkeintä uuden kodin ominaisuutta. Jos löydätte sellaisen jossa seitsemän osuu kohdalleen, ostakaa asunto heti. Parempaa ette todennäköisesti löydä."

Se, löydämmekö uuden kodin viikon vai vuosikymmenen päästä, on Herran hallussa. Ja ensin toki myymme tämän vanhan. Aikaa voi mennä paljon tai vähän. Uutta kotia kohti silti mennään.

Taidanpa aloittaa sen kymmenen kohdan listan tekemisen nyt heti.

Kaspar, Melchior ja Balthasar

Törmäsin uutiseen, jossa kerrottiin, että suomalaiset ovat ihan pihalla monien uskonnollisten juhlapyhien viettämisen syistä. Joulun "syy" kai sentään on kaikille tuttu, mutta pääsiäinen onkin jo kimurantimpi juttu. Loppiaisesta nyt puhumattakaan.

Viitisen vuotta sitten pääsiäisen aikoihin istuin työpaikkani lounaspöydässä. Firman talousjohtaja, maisteris-ihminen, yllätti ilmoittamalla ettei hänellä ole mitään käsitystä siitä, miksi pääsiäistä vietetään. Kirkkoon rouva kyllä kuului, mutta tämä asia nyt vaan oli jäänyt hämärän peittoon.

Joku menneiden vuosien Miss Suomista arveli maamme itsenäistyneen "joskus 50-luvulla." Eräs entinen poliitikko taas väitti Muumien olevan Astrid Lindgrenin piirtämiä virtahepoja.

Eihän kukaan meistä tietenkään ole mikään joka alan asiantuntija, mutta joillakin yleissivistyksen aukot ovat pelottavan suuria. Tulee miettineeksi, että miten oikeastaan on edes voitu välttyä jonkun tiedon omaksumisesta.

Omaa yleissivistystään voi testata vaikkapa täällä.

Ai niin, se loppiainen. Se on itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivä. Mutta tiedättekös tietäjien nimet?