torstai 13. tammikuuta 2011

Tragikomedia äitiydestä


Kävin eilen teatterissa. Mahtava esitys, Koko-teatterin "Kuolema korjaa univelat".

Pääosassa oli minulle ennestään tuntematon Minna Puolanto. Tämä yhden naisen teatteriesitys todella osui ja upposi.

Näytelmä kertoo äidistä, joka ei nuku. Hän tyydyttää toisten tarpeita ympäri vuorokauden, ympärivuotisesti. Kurahousut, tunteet, vuorokaudenajat ja ajatukset sotkeutuvat ja hukkaavat hahmonsa. Mistä voi tietää, milloin on torstai? Miksi mies suuttuu, jos sen suuhun tunkee tutin? Entä mitä pitää tehdä, kun on kaatanut vettä mikron tuuletusaukosta sisään? Missä tulee raja vastaan?

Puolannon käsikirjoittama teos käsittelee äitiyden ja vanhemmuuden haasteita väsymyksen, riittämättömyyden ja kohtuuttomuuden teemojen kautta. Kotona tehtävä, usein äitien tekemä työ, jää piiloon, eikä saa ansaitsemaansa arvoa yhteiskunnassa. Puolannon omakohtaiset kokemukset saivat hänet tarttumaan aiheeseen viiden vuoden valvomisen jälkeen. Teoksessaan hän antaa itselleen ja katsojille mahdollisuuden nauraa arjesta nouseville koomisille sattumuksille. Vuosikausien valvominen kärjistää tilanteet äärimmilleen. Väsyneenä tuen hakeminen ja löytäminen ei ole helppoa. Kaikilla ei ole isovanhempia ja muuta verkostoa tukenaan.

Teos on suunnattu niille, jotka elävät lapsiperheen arkea tai ovat tekemisissä sellaisen kanssa, sekä niille, jotka eivät tiedä siitä mitään. Se voi myös toimia vertaistukena pienten lasten vanhemmille, jotka kamppailevat äärimmäisen väsymyksen kanssa. Teos käsittelee teemojaan ehdottoman tosissaan ja kärjistäen. Näin syntyy komedia rankasta aiheesta. Kuolema korjaa univelat, mutta nauru pidentää ikää.

Valvominen ei meidänkään perheessämme ole vierasta. Esikoinen on pikkuvauvavaiheen jälkeen nukkunut kuin unelma illasta aamuun, mutta kuopus on toista maata. Taas kahtena edellisenä yönä on koko perhe herännyt kuopuksen levottomaan yöhuuteluun. Joskus tuntuu, ettei jaksa enää yhtään. Vaan aina sitä on aamun selvitty. Partanaama on meistä kahdesta ehdottomasti parempi ja pitkäpinnaisempi lapsen rauhoittelija yöaikaan. Tällä rouvalla kun iskee aika nopeasti epätoivo päälle: En jaksa tätä! En millään selviä huomisesta nukkumatta! Enää kaksi tuntia aikaa nukkua! En ole nukkunut yhtään tänä yönä! Hajoooooaaaaaann!

Hiljaisempia öitä odotellessa siis.

(Esittelyteksti ja kuva lainattu Koko-teatterin sivuilta)

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Ja ajankohtaiselta, ikävä kyllä. En ole nukkunut yli kolmea tuntia yhteen menoon puoleentoista vuoteen. Mutta, kaikkeen tuntuu tottuvan :D

    VastaaPoista
  2. Nukkuminen on ihan aliarvostettua puuhaa. Jos mä saisin päättää, Suomessakin vietettäisiin joka päivä siestaa, jolloin voisi paikkailla vähän yön univajetta.

    Ja psst... heitin sua tunnustuksella :)

    VastaaPoista