perjantai 1. lokakuuta 2010

Painajainen parkkihallissa

Kävinpä tänään Helsingissä. Vaikka entinen kotikaupunkini on minulle läpeensä tuttu, en silti pysy mukana millään keskustan tietöissä ja niiden aiheuttamissa liikennemuutoksissa.

Ajelin letkeästi Espaa kohti Manskua, päämääränäni Länsiväylä Lönnrothinkadun kautta. Kuinka ollakkaan, kaistat olivat ihan tukossa ja sekaisin ja jouduin kääntymään Manskulle Espalta. Stockan sivustaa ajessani huomaan että Mansulta pääseekin kääntymään nykyään myös Kalevakadulle. Kamikazemainen kaistanvaihto, käännös vasempaan ja huomaan, ettei siitä mihinkään Kalevankadulle päädytä vaan johonkin uuteen parkkihalliin.

Köröttelen maan alle aikeenani kääntyä takaisin niin pian kuin mahdollista. Kääntöpaikkaa ei tietenkään missään ole, vaan joudun ajamaan varsinaiseen halliin sisään ja tunkemaan luottokorttini siihen maksuvehkeeseen, joka avaa puomin halliin. Ajelen rundin hallissa ja palaan puomille. Survaisen Visan vehkeeseen odottaen puomin aukeavan ja matkan jatkuvan kohti Länsiväylää. Puomi pysyy kiinni ja vehje ilmoittaa korttini vaurioituneen. Pari uutta yritystä, vaan puomi pysyy tiukasti kiinni.

Painelen maksuvehkeessä olevaa punaista nappulaa toivoen saavani yhteyden johonkin auttavaan tahoon, mutta mitään ei tapahdu. Takana tuutataan torvea, olen kiinnipysyvän puomin ja kerrostalon kokoisen maasturin välissä jumissa. Hyppään ulos autosta ja ilmoitan maasturikuskille että nyt on peruutettava ja koitettava toista puomia. Viereisestä puomista maasturi suhahtaa tyylikkäästi ulos, mutta minulle maksuvehje pukkaa edelleen viestiä viottuneesta kortista. Taas peruutellaan. Ajelen hysteerisenä ympäri hallia, etsien vartijaa tai jotakin josta / jolta voisin saada apua.

Inhoan normaalistikin parkkihalleja. Maan uumenissa köröttely ei ole juttuni. Nyt inho nousee potenssiin seitsemän.

Lopulta löydän hallin infotaulun, josta löytyy puhelinnumero. Kilautan siihen kännykällä. Mieshenkilö käskee minun ajaa jälleen puomille ja tunkemaan Visan masiinaan. Mies ilmoittaa, että olen ollut hallissa vain kahdeksan minuuttia. Juu niin olen, ajoin tänne vahingossa, kerron. Vahingossa? Miehen äänensävy kertoo, että hän epäilee minun vähintään jättäneen pommin parkkihalliin. Soperran jotain epämääräistä sekavista kaistoista Manskulla. Puhelimessa on hetken hiljaista, sitten puomi aukeaa ja enempiä selittelemättä mies toivottaa minulle hyvää matkaa.

Kun käynnistän auton, huomaan maksumasiinassa vihreän nappulan jossa on puhelimen kuva. Kas kun en sitä heti ongelmien ilmettyä huomannut. Nyt ulos hallista ja sassiin.

Auringonpaiste ulkona tuntui taivaalliselta.

2 kommenttia:

  1. Voi sua! Pikkaisen hymyilyttää sun kaahailu ympäri parkkihallia, mutta tästä lähtien varmaan muistat sen suoran puhelinyhteyden :-D

    Onneksi pääsit viikonlopun viettoon tänne raikkaaseen ulkoilmaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos päivänpelastavasta tositarinasta!
    Jutta

    VastaaPoista