lauantai 16. lokakuuta 2010

Ihminen on sitä mitä hän syö




Petos lautasella kirjan tekijä Mats-Eric Nilsson on julkaissut uudet tekeleen, Aitoa ruokaa. Kirja tuo vakuuttavasti esille sen, miten ruokateollisuus meitä kuluttajia vedättää. Kirja ruotii siis nimenomaan suomalaista elintarviketeollsiuutta.

Otteita kirjasta on julkaissut mm. Talous-Sanomat. Meinasin pyörtyä kun luin että elintarvikkeemme sisältävät joukon sellaisia lisäaineita, joita ei sallita edes koiranruoassa. Ruotsin maatalousministeriön virkamies oli vastannut asiaa ihmetelleelle kirjailijalle näin: "Ihminen voi vapaasti valita. Mutta eläimet eivät voi itse lukea tuoteselostetta, ja siinä on itse asiassa se ainoa ero, jonka vuoksi säännöt eläinruoalle ovat niin toisenlaiset." Haluaisinpa kuulla Sirkka-Liisa Abttilan vastauksen samaiseen kysymykseen.

Tässä esimerkkejä tuotteista joilla meitä kusetaan ankarasti. Lue ja kauhistu.

Altian ostama Renault Carte Noire Extra saa kauniin värinsä ruskeasta karamelliväristä. Siitä vastaa sama sokerikulööri (E150) kuin Coca-Colassa, ei siis pelkästään monen vuoden varastointi tammitynnyrissä, kuten runollisesti voisi kuvitella.

Ekströms Vanhan Ajan Mustaherukkamehutiiviste on keksinyt ”vanhan ajan säilöntäaineet”, kuten E202 ja E211. Lisäksi sokeroimatonta versiota makeuttavat vanhanaikaisesti sukraloosi, asesulfaami K.

Elovena Täysjyvämuro 4 viljaa -pakkauksessa lukee isoin kirjaimin ”100 % täysjyvää”. Tuoteseloste kertoo kuitenkin aivan muuta: täysjyväkaurajauho (33 %), täysjyväruisjauho (19 %), täysjyvävehnäjauho (16 %), täysjyvämaissijauho (10 %), sokeri, mallassiirappi (ohrasta), riisijauho ja suola. Makeutusaineiden, riisijauhojen ja suolan yhteinen osuus on siis 22 prosenttia. Kirjan mukaan rehellinen pakkausteksti olisi ”78 prosenttia saksalaista täysviljajauhoa”.

Fun Light Persikka passionmakuinen juomatiiviste sisältää ainoan valmistusaineensa veden lisäksi pelkästään lisäaineita: Happamuudensäätöaineet (E296, E331), aromi, makeutusaineet (aspartaami ja asesulfaami K), stabilointiaineet (E415, E414, E445), väri (E160e), säilöntäaine (E202), hapettumisenestoaine (E300). Kirjan mukaan sen ei pitäisi edes olla mehuhyllyssä, vaan ihan jossain muualla.

Guacamoledippi on noussut suosioon Suomessakin, mutta mitä siinä on? Ei ainakaan avokadoa niin kuin pitäisi. Santa Marian Guacamole Dipissä sitä on 1,5 prosenttia, Rainbow’ssa 6,7 prosenttia. Pohjat vetää Pirkan guacamoledippi, jonka alkuperämaa on Alankomaat ja valmistusmaa Belgia. Se sisältää avokadoa huimat 0,7 prosenttia!

Hampurilaiset eivät olekaan liharuokaa! Atrian hampurilaisessa pihvin lihapitoisuus on vain 26 prosenttia. Muuten siinä on mm. koneellisesti eroteltua broilerin- ja sianlihaa, soijaproteiinivalmistetta, korppujauhoa, silavaa, perunajauhoa, mausteita, naudan jännettä, suolaa, glukoosia, hapettumisenestoainetta, emulgointiainetta, auringonkukkalesitiiniä, vehnäkuitua ja hiivauutetta.

Hunaja ei aina olekaan hunajaa. Mieleinen – suomalainen kevythunajatuote, jonka nimestä kuluttaja voisi luulla, että se hunajaa ja vielä suomalaista, ei ole kumpaakaan. Siihen on sekoitettu polydekstroosia, jota elintarviketeollisuus käyttää yleisesti tuotteen laajentamiseen. Hunajaa tuotteessa on vain 53 prosenttia.

Kalapuikosta liki 40 prosenttia on paksua kuorrutusta, joka on valmistettu vehnäjauhosta, määrittelemättömästä kasviöljystä ja tärkkelyksestä.

Lihapullat eivät ole aina lihapullia. HK:n lihapyörykät sisältävät pääasiassa broilerinlihaa ja -nahkaa ja niiden lihapitoisuus on vain 40 prosenttia. Atrian Lihapyöryköiden pääasiallinen valmistusaine on vesi. Sen jälkeen tulevat tuoteselosteen mukaan koneellisesti eroteltu broilerinliha, sianliha, soijaproteiinivalmiste, naudan sydän, perunajauho jne.

Majoneesi tehdään oikean reseptin mukaan munasta ja öljystä sekä sinapista, etikasta ja suolasta. Rainbow Majoneesissa on 13 ainesosaa. Pirkka Kevyt majoneesissa on 19 ainetta.

Mustat oliivit eivät oikeasti ole mustia oliiveja vaan vihreitä, jotka on kemiallisin keinoin menettäneet makunsa ja muuttuneet mustiksi. Nimenomaan silloin kun ne ovat siistin mustia, on syytä epäillä petosta. Kirjan mukaan huijausalallaei ole aikaa antaa oliivien kypsyä, vaan ne poimitaan, kun ne ovat vielä vihreitä. Ensin ne pannaan lipeäkylpyyn. Sen jälkeen ne käsitellään hapolla, joka muuttaa värin. Seuraavassa vaiheessa musta väri tasoitetaan rautaglukonaatilla E579. Eikä tämä riitä: Myös vihreät oliivit voivat olla värjättyjä!

Myllyn paras -raakapakastekorvapuusti sisältää perusainesten vehnäjauhon, veden, sokerin kananmunan, hiivan ja kanelin lisäksi 14 muuta ainetta: mm. voin makua antavaa aromia.

Myllyn Paras Paistovalmis Tacostick on tällä listalla Fun Light -juomatiivisteen ohella melkoinen kingi. Tuote on kotimaista valmistetta ja se kerskailee suomalaisella avainlipulla. Tässä ovat koottuna tuotteen sisältämät E-koodatut 26 lisäainetta: E150c, E171, E251, E270, E300, E304, E322, E330, E331, E341, E415, E450, E471, E472a, E481, E500, E503, E551, E621, E627, E631, E1414, E1420, E1442, E1450 ja E1518.

Pirkka Kuningatarkääretortussa on tuoteselosteen mukaan vadelmaa viisi prosenttia ja mustikkaa kolme prosenttia. Kirjan mukaan voisi kuvitella, että marjoja on käytetty enemmän kuin kaksi kappaletta.

Pirkka Mansikanmakuinen kääretorttu ei sisällä mansikkaa ollenkaan, vaan se on korvattu omenahillolla ja keinotekoisella mansikan makua antavalla aineella.

Nestlén Valiojäätelön Wanhan ajan Vaniljatuutti sisältää enemmän lisäaineita kuin saman yrityksen ”uuden ajan” jäätelöt. Valmistusaineet ovat kerma, sokeri, vehnäjauho, tärkkelyssiirappi, kasvirasva, mansikka, maitoproteiini, rypälesokeri, kaakaojauhe, emulgointiaineet (E471, E322, soijalesitiini), sakeuttamisaineet (E401, E412, E1442), aromit (vanilja, vanilliini), suola, voiöljy, maitojauhe, seljanmarjatiiviste, happamuudensäätöaine (E330).

Rainbow Appelsiinimarmeladin ainesosat ovat määrän mukaisessa järjestyksessä seuraavat: glukoosi-fruktoosisiirappi, vesi, appelsiinitäysmehu, appelsiininkuori, sokeri, muunnettu maissitärkkelys, hyytelöimisaineet (E440, E415), happamuudensäätöaineet (E330, E333, E300), säilöntäaine (E202). Sokeria on 47 prosenttia, mutta hedelmää vain 25 prosenttia.

Ruisleipä ei ole aina ruista. ”Reilu Täysjyväruisleipä” onkin 30-prosenttisesti vehnää ja ”Tosi Rukiinen” 29-prosenttisesti vehnää.

Unileverin Crème Bonjour -juustot sisältävät runsain määrin lisäaineita – kuten aromeja, gelatiinia ja stabilisointiaineita. Chèvre & yrtit -versio sisältää kirjan mukaan käsittämättömän vähän ranskalaista vuohenjuustoa chèvreä, joka kuitenkin pakkauksessa on ilmoitettu suurin kirjaimin. Chèvre-pitoisuus on vain 1,6 prosenttia, ja sekin on lisätty jauheena.

Perheemme ei ole mikään valmisruokien suurkuluttaja mutta jo tuolta listalta löytyy monta tuotetta joita meidänkin ruokapöydässä näkyy. Esim. nuo Eloveena-murot. Sokeana olen kävellyt miinaan, kun Eloveena-brändi on minutkin saanut uskomaan terveellisyyteensä. Mustat oliivit ja tuorejuustotkin ovat maistuneet, mutta nyt tuli stoppi.

Ihminen on sitä mitä hän syö. Onko siis ihme, että vedettyämme vuosikausia kupuumme koirillekin kelpaamattomia E-koodimössöjä, sairastumme diabetekseen, verenpainetautiin, masennukseen jne.?

Kirja ilmestyy Suomessa maanantaina. Taidanpa painella kirjakauppaan ja lukea koko paketin. Tämähän oli vasta alkusoittoa.

(kuva: www.pirkka.fi, tekstin lähde: www.taloussanomat.fi)

9 kommenttia:

  1. Tämän kirjan minäkin haluan. E-koodien poisto ruokavaliosta on jo aloitettu, mutta vielä on työtä edessä.

    VastaaPoista
  2. Täytyy varmaan lukea tuo kirja.

    Mua on jaksanut huvittaa Danone jugurtit, joita mainostettiin, että ei lisättyä sokeria eikä rasvaa. Niissä pienellä printattu E-koodilista oli sellainen, että pienet rasvat ja sokerit tuntuivat vähäiseltä pahalta. Heräsi kysymys, että onko niissä yhtään "oikeaa" raaka-ainetta. Meillä ruokavalion E-pommi on nuo light-limsat, joita hyvästä päätöksestä huolimatta hankitaan säännöllisesti.

    VastaaPoista
  3. Ei tämä kyllä ihan yllätyksenä tullut. E-koodeja on vältelty sen verran pitkään täällä ja sitä kautta huomasin sit kuinka paljon "oikeita" raaka-aineita esim. valmisruuissa on. Tai siis paremminkin, kuinka vähän niitä on. Pitänee vielä hankkia tuo kirja.

    Nuo mansikanMAKUISET tuotteen kertoo kyllä jo nimellään aika paljon. Eihän voida markkinoida mansikkakakkuna, jos ei kakussa ole marjan marjaa...

    Mieluummin sokeria ja rasvaa kuin outoja koodeja.

    VastaaPoista
  4. Jos jollekin on yllätys, että kevyt tuotteet ovat täynnä E-koodi aineita, niin sitten on kyllä elänyt pää pensaassa.

    Minä en ole koskaan tikullakaan koskenut mihinkään jota mainostetaan kevyenä tai lightina.

    VastaaPoista
  5. Aloin minäkin katselemaan sun innoittamana suosikkituotteitani E-koodisilmällä ja melkoinen järkytys oli. Vaikka olen vältellyt lighttuotteita niin tosi monissa meidön perheen suosikkituotteissa oli melkoinen e-koodiviidakko, liekkö enää terveydellekään hyväksi:(

    VastaaPoista
  6. Kaikista e-koodeista ei toki tarvotse huolestua. Esim. leivinjauheellakin on e-koodi, ja ainakaan minä en sitä "pelkää". Täytyy kaivaa koodeista lisätietoa jotta tietää, mitä kandee vältellä.

    Jossain törmäsin ravitsemusterapeutin lausuntoon: "Nyrkkisääntönä kannattaa pitää, että jos tuote sisältää yli 6 e-koodia, se kannattaa jättää kaupan hyllyyn."

    VastaaPoista
  7. Sainpa juuri Facebookin kautta vinkin yhdestä E-koodi -hirmusta: Dallas-vaniljarahka-toffeepitko, "vain" 14 E-koodia...

    VastaaPoista
  8. Apua! Monia meilläkin käytettyjä tuotteita löytyi listalta! Olen kyllä jo jonkin aikaa tutkaillut ostamieni tuotteiden sisältöjä tarkkaan ja tänään viimeksi jätin karkit hyllyyn, kun aineina oli vaikka mitä ihmeellisyyksiä. Epäluuloisena Ellinä päätin ensin ottaa niistä aineista vähän enemmän selvää.

    Tuo kirja kiinnostaa minuakin, jospa sen vaikka ostaisin.

    VastaaPoista
  9. Tuo Eloveenan sisältö ei minusta ole ollenkaan paha. Musta on aika hyvin, jos muroissa on 78% täysjyväjauhoa. Mitä muutakaan se täysjyvä niissä voisi olla, kuin täysjyväjauhoja? Ja jos ei olisi yhtään suolaa eikä sokeria, niin tuskin ne meille maistuis. Eihän siinä edes ollut mitään epämääräisiä e-koodeja.

    VastaaPoista