New Year’s Reflections

Looking back on the months gone by,

As a new year starts and an old one ends,

We contemplate what brought us joy,

And we think of our loved ones and our friends.

Recalling all the happy times,

Remembering how they enriched our lives,

We reflect upon who really counts,

As the fresh and bright new year arrives.

And when I ponder those who do,

I immediately think of you.

(Joanna Fuchs)

Kiitos Ystävät.

Iloista Joulua!

Kätevä emäntä

Kahvipöytäkeskustelu työpaikalla, aiheena vääjäämättä lähestyvä joulu ja kotityöt.

Jokainen kunniallinen perhe tietysti vaihtaa jouluksi puhtaat lakanat. Mutta millaiset lakanat? Tai tarkemmin; millä tavalla pestyt, kuivatetut ja viikatut lakanat? Kuunnellessani työtovereiden keskustelua aiheesta totesin, etten tässäkään lajissa pääse ehtoisien perheenemäntien kymppikerhoon. Nipin napin osaan pestä lakanat oikein, mutta sen jälkeen kaikki ilmeisesti meneekin reippaasti päin hanuria. Meillä kun lakanat on ollut tapana ripustella ovien päälle kuivumaan ja sen jälkeen ne on viikattu mitenkuten liinavaatekirstuun.

Lakanat on kuulemma syytä vetää ja viikata märkinä ja kuivattaa sen jälkeen joko kuivauskaapissa tai kodinhoitohuoneessa olevalla rekkitangolla henkareihin ripustettuna. Näin laskokset muodostuvat ”oikein” ja lakana on miellyttävä taitella liinavaatekaappiin. Vaihtoehtona tällä on luonnollisesti mankelointi, tuo jokaisen perheenäidin suosikkitoimi. Lakanoiden oikeasta viikkaustavasta rouvilla oli eriäviä mielipiteitä. Onhan siinä suuri ero taitellaanko lakanat kolmen vai neljän taitoksen nippuihin (wtf?). Lopulta keskustelu pussilakanan taittelusta / viikkauksesta sai rouvat suorastaan kiihtymään.

Kuuntelin keskustelua lähes mykistyneenä. En ollut koskaan tajunnut miten vaativaa puuhaa lakanapyykin käsittely oikein on. Itse asiassa olen syvästi hämmästynyt, että perheemme ylipäätään on selvinnyt tähän asti ilman 1) kodinhoitohuonetta 2) mankelia 3) kuivauskaappia.

Vai voisiko olla niin että joskus jotkut tekevät asiasta jotenkin liian vaikeita?

Ehkä kuitenkin lähetän korvatunturille kirjeen ja toivon joululahjaksi mankelia.

Paras joululaulu ikinä. Tai ainakin yksi parhaista.

Töihin, iik ja ihanaa!

Olen ollut pienellä blogitauolla.

Ensiksi sairastimme lähes koko perheen voimin, ja sitten ajatukset täytti suuri elämänmuutos: aloitan nimittäin työt 1. joulukuuta!

Olen ollut kotosalla lasten kanssa lähes neljä vuotta. Tuona aikana tein yhden puolen vuoden työpätkän. Kotiäitinä oleminen on ollut raskasta, huoletonta, tylsää, antoisaa, hermoja kiristävää ja hullunkurista. Koko tunneskaala on tullut koettua, enkä kai oikein missään vaiheessa ole löytänyt sitä sisäistä pullantuoksuista mammaa - vaikka leipomisesta pidänkin.

Töihin lähteminen tuntuu todella hyvältä. Kaipaan ihan hirveästi aikuisten asioita ja aivokapasiteetin laajempaa käyttöä. Oma työhuone, lounas aikuisten seurassa, vessaan yksin, palkkaa - kuulostaa muuten pirun hyvältä! Pankkitili on jo pidemmän aikaa huutanut hoosiannaa kodinhoidontuen kurimuksessa.

Lapsilla on hyvä päivähoitopaikka. Ihana, pikkuiruinen ryhmäperhepäiväkoti (mikä sanahirviö), jossa kymmenen mukulaa temmeltää kolmen tädin hoivissa. Talo on melkein kuin satukirjasta; vanha keltainen rintamamiestalo, jonka suurella pihalla on marjapensaita, omenapuita, ruohikkoa ja tilaa peuhata. Idylliä "hieman" horjuttaa se, että Poju on on esittänyt todella äänekkäitä vastalauseita harjoitellessaan nyt parin viikon ajan hoidossa olemista. Ikävä mamman kainaloon on kova, ja äidin sydän tietysti särkyy kun poika jää huutamaan hoitotädin syliin. Kyyneleet ovat valuneet niin äidiltä kuin pojaltakin.

Arki tullee olemaan valillä haasteellista ja kiireistä, mutta kaiken kaikkiaan uskon tämän menevän ihan hyvin. Toki uuden kynnyksellä aika lailla jännittääkin. Sitä paitsi mulla ei ole mitään työvaatteita.

Ihme kyttäämistä

Taloussanomat uutisoi tänään, että nyt voit käydä kyttäämässä heidän nettisivuiltaan, millä asuinalueilla asuu minkäkin ammattikunnan edustajat. So?

Kun on selvinnyt asuuko naapurilähiössä insinöörejä vai kampaajia, voikin jouhevasti siirtyä kyttäämään verokalenterista, paljonko naapurin Pena ja Tango-Osmo tienasivat viime vuonna.

Kun päivällisnakit on vedetty nassuun, otetaan Seiska kouraan ja kytätään kuka pussasi ja missä ja kenen kanssa.

Ja illalla sitten voikin kytätä, mitä ne tyypit siellä BB-talossa sekoilevat.

Ihme kyttäystä.

Kuka jaksaa ja ketä kiinnostaa? Miksi?

Voiko aamu enää ihanammin alkaa...

Näin sitä pitäisi päivä itse kunkin aloittaa! Vai mitä mieltä olette Jessican voimalauseista?