sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kenelle keskoslapsi?

Esikoiseni on keskoslapsi. Eilen törmäsin tällaiseen tekstiin Poikkeaman blogissa. Surullinen, koskettava, lohduttavakin juttu.


Oletko koskaan ihmetellyt, kuinka keskoslasten äidit valitaan?

Jostakin syystä kuvittelen Jumalan leijailevan maan päällä valikoiden lisääntymisvälikappaleita hyvin huolellisesti ja harkiten. Tarkkaillessaan Hän antaa enkeleilleen ohjeita tehdä merkintöjä suureen mustaan kirjaan.

"Aalto Kaija, poika, suojelupyhimykseksi Matteus. Metsä Maria, tyttö, anna suojelupyhimykseksi vaikka Gerard. Hän on tottunut rienaamiseen."

Lopuksi Hän sanoo enkelille erään nimen ja hymyilee: "Anna hänelle keskoslapsi". Enkeli on utelias: "Miksi hänelle, Jumala? Hän on niin onnellinen."

"Aivan niin," Jumala hymyilee, "voisinko antaa keskoslapsen sellaiselle äidille, joka ei osaa nauraa? Se olisi julmaa."

"Mutta onko hänellä kärsivällisyyttä?" enkeli kysyy.

"En tahdo hänellä olevan liikaa kärsivällisyyttä, muuten hän hukkuu itsesääliin ja epätoivon mereen. Kunhan shokki ja paha mieli vaimenevat, hän kyllä selviytyy. Katselin häntä tänään. Hänellä on juuri sellainen itsetunto ja itsenäisyys, joka on niin harvinainen ja niin tarpeellinen äidille. Katsohan, lapsella jonka hänelle annan, on oma maailmansa. Hänen on saatava se elämään hänen maailmassaan, eikä se tule olemaan helppoa."

"Mutta Herra, luulenpa ettei hän edes usko sinuun".
Jumala hymyilee: "Ei haittaa, minä pystyn järjestämään sen. Hän on täydellinen. Hän on juuri sopivan itsekäs."

Enkeli henkäisee: "Itsekäs, onko se hyvä puoli?"
Jumala nyökkää: "Ellei hän silloin tällöin osaa erota lapsestaan, hän ei tule koskaan selviytymään."

"Tässä on nainen, jonka teen onnelliseksi erityisellä lapsella, hän ei vielä käsitä sitä, mutta tavallaan häntä tullaan kadehtimaan. Hän ei koskaan pidä ainoatakaan puhuttua sanaa itsestään selvänä. Hän ei koskaan pidä yhtäkään askelta tavallisena.
Kun hänen lapsensa ensimmäisen kerran sanoo "Äiti", hän on ihmeen todistaja ja hän tietää sen. Kun hän kuvailee sokealle lapselleen puuta tai auringonlaskua, hän näkee sen niinkuin vain harvat ihmiset näkevät minun luomistöitäni.
Sallin hänen nähdä selvästi asiat, jotka minä näen - annan hänen kohota niiden yläpuolelle. Hän ei koskaan tule olemaan yksin, minä olen hänen vierellänsä hänen elämänsä jokaisena päivänä yhtä varmasti, kuin hän on tässä vierelläni, koska hän tekee minun työtäni."

"Entäs hänen suojelupyhimyksensä?", enkeli kysyy heilutellen kynäänsä ilmassa.

Jumala hymyilee:
"Peili riittää".

(Alkuperäinen teksti; Erma Bombeck)



*****
Vaikka oma keskosemme voi tänään hyvin, ja keskosuus on monilta osin vain muisto, en koskaan lakkaa olemasta keskosen äiti. Se kulkee aina mukana repussa, niin omassa kuin rakkaan tyttösemmekin. En varmaan koskaan lakkaa miettimästä sitä, miten tyttäreeni vaikutti se, että heti syntymänsä jälkeen hän joutui eroon vanhemmistaan Lastenklinikalle, Ja miten se vaikuttikaan minuun ja mieheeni. En koskaan unohda sitä tuskaa, kun heräsin sektion jälkeen nukutuksesta, enkä saanutkaan nähdä pientä vauvaani ennen kuin kaksi vuorokautta myöhemmin. Kun toinen lapseni syntyi täysiaikaisena ja sain hänet heti viereeni ja ympäirivuorokautiseen hoitooni, niin se todella tuntui ihmeeltä. "Hän ei koskaan pidä ainoatakaan puhuttua sanaa itsestään selvänä. Hän ei koskaan pidä yhtäkään askelta tavallisena."

5 kommenttia:

  1. Sama juttu, vaikka meidän keskosemme on pian yhdeksän vuotta vanha, se alku ei unohdu koskaan. Minäkin olen aina keskosen äiti.

    Niin totta tuo, että mitään ei enää pidä itsestäänselvyytenä.

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvä juttu, mutta muistuttaisin vaan, että eivät ainoastaan keskoset ja keskosten äidit joudu kokemaan sitä, että vauva ei pääse vierihoitoon. Itse synnytin 2 viikkoa lasketun ajan jälkeen, ja sektiossa poika veti vihreää lapsivettä keuhkoihinsa ja oli siksi 3 päivää keskolassa eli vauvojen teholla infektioriskin takia. Minuun se aika vaikutti vahvasti, ja valitettavasti sairaalan käytäntöjen takia vaikutus ei ollut kovin positiivinen.

    VastaaPoista
  3. anonyymi: Ei tietenkään ole keskosäidit ainoita. :) On myös paljon sairata vauvoja tai huonossa kunnossa olevia vauvoja vanhempineen.

    Mutta erittäin pienen keskosen äitinä ja 4 kuukautta sairaalassa viettäneenä, monen monta ongelmaa kokeneena sitä arvostaa vielä useampia asioita. Itse sain esimerkiksi lapseni ensimäisen kerran muutamaksi minuutiksi syliin tämän täyttäessä yhden kuukauden. Seuraavaan sylittelykertaan meni pari viikkoa. Jne.

    VastaaPoista
  4. Eikä kyse ollut vain vierihoidosta.

    Esimerkiksi tämä kohta: "Hän ei koskaan pidä yhtäkään askelta tavallisena."
    -Lapseni alkoi kävellä vasta toissa iltana. Ikää 1v 8kk ja fysioterapeutti käy edelleen.

    Ja tämä kohta: "Kun hänen lapsensa ensimmäisen kerran sanoo "Äiti", hän on ihmeen todistaja ja hän tietää sen."
    - Lapsellani ei saatu aivorunkovasteita eikä normaaleita tuloksia kuulotesteissä, ne uusittiin puolivuotta myöhemmin ja silloin tulos oli ok. Lapseni kuulee sittenkin. Ääretön lahja, kun oli jo ennättänyt alkaa sopeutua siihen toiseen vaihtoehtoon.

    Tämä kohta: "Kun hän kuvailee sokealle lapselleen puuta tai auringonlaskua, hän näkee sen niinkuin vain harvat ihmiset näkevät minun luomistöitäni."
    - Lapsellani todettiin teholla oloaikana ROP, verkkokalvo sairaus joka pahimmillaan irrottaa verkkokalvot ja aiheuttaa sokeuden. Meille näkökykykään ei ollut itsestään selvä, vaan sitäkin juhlittiin ja riemuittiin, kun asia viimein oli ok.

    Joten minulle tuo teksti on ollut uskomattamon kohdalle osuva. (Alkuperäinen versio on tosin tehty erityislapsille.)

    (Pahoittelen Fru Citron, että innostuin nyt kirjoittelemaan tänne enemmän.)

    VastaaPoista