keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Pätevä ja sopiva haussa

Mistä löytyisi eduskuntavaaliehdokas, joka


- ei halua maahamme lisää ydinvoimaa


- haluaa taata vaikka lainsäädännöllä että lapset ja mummot hoidetaan kunnolla tässä yhteiskunnassa. Säästökohteena ei voi olla lasten päiväkotiruoka tai mummojen vaipat.


- haluaa säilyttää ruotsinkielen pakollisena aineena koulussa, ihan kuten vaikkapa historian, uskonnon tai matematiika.


- välittää pienestä ihmisestä mutta ottaa huomioon myös taloudelliset realiteetit.


- on sen verran nähnyt elämää että ymmärtää niitäkin joilla kaikki ei aina onnistu (ei kuitenkaan mikään ikäloppu reuhka).


- ahdistuu sloganista Suomi suomalaisille


- on kiinnostunut muustakin kuin oman asuinpaikkansa siltarumpukannan kasvattamisesta.


- ymmärtää sen että kaikki eivät halua maalla / kaupungissa / omakotitalossa / kerrostalossa. Ihmisillä on erilaisia asumistarpeita ja ne voivat jopa vaihdella elämäntilanteen mukaan.


- ymmärtää että suvivirsi ja jouluevankeliumi kuuluvat suomalaiseen juhlaperinteeseen ja siten myös koulujen juhliin.


- ei ole saanut vaalirahoitusta Toivo Sukarilta.


Ehdotuksia sopivasta ja pätevästä henkilöstä otetaan mieluusti vastaan. Tai muuten pukkaa paniikki äänestyskopissa.

2 kommenttia:

  1. Ei taida löytyä. Sen sijaan ehdokkaina on useita mukavia mediasta tuttuja persoonia, joista olisi ihan mielenkiintoista tutustua uusiin asioihin ja termeihin kuten budjetti, asetus, valtiontalous. Lisäksi ehdokkaina on kokeneita melkein kansallissankareita, joilla on paljon kokemusta juoksukengistä ja suksivoiteista ja melkein mitaleista. Ja jo kannuksensa ansainneet ovat nyt tehneet täydellisen parannuksen -eihän kukaan voinut tietää, että äänestäjät ottavat nokkiinsa Sukarin ja Sukarin kavereiden vaalirahoituksesta, tuhansien kokouspalkkioista ja siitä, että yhdessä säätiössä jaksaa rahaa toiselle, josta se siirtyy omaan pussiin.

    VastaaPoista
  2. Uskonto ei ole pakollinen aine koulussa.
    Onneksi.
    Faktat haltuun, jooko!

    VastaaPoista