Tragikomedia äitiydestä

Kävin eilen teatterissa. Mahtava esitys, Koko-teatterin "Kuolema korjaa univelat".

Pääosassa oli minulle ennestään tuntematon Minna Puolanto. Tämä yhden naisen teatteriesitys todella osui ja upposi.

Näytelmä kertoo äidistä, joka ei nuku. Hän tyydyttää toisten tarpeita ympäri vuorokauden, ympärivuotisesti. Kurahousut, tunteet, vuorokaudenajat ja ajatukset sotkeutuvat ja hukkaavat hahmonsa. Mistä voi tietää, milloin on torstai? Miksi mies suuttuu, jos sen suuhun tunkee tutin? Entä mitä pitää tehdä, kun on kaatanut vettä mikron tuuletusaukosta sisään? Missä tulee raja vastaan?

Puolannon käsikirjoittama teos käsittelee äitiyden ja vanhemmuuden haasteita väsymyksen, riittämättömyyden ja kohtuuttomuuden teemojen kautta. Kotona tehtävä, usein äitien tekemä työ, jää piiloon, eikä saa ansaitsemaansa arvoa yhteiskunnassa. Puolannon omakohtaiset kokemukset saivat hänet tarttumaan aiheeseen viiden vuoden valvomisen jälkeen. Teoksessaan hän antaa itselleen ja katsojille mahdollisuuden nauraa arjesta nouseville koomisille sattumuksille. Vuosikausien valvominen kärjistää tilanteet äärimmilleen. Väsyneenä tuen hakeminen ja löytäminen ei ole helppoa. Kaikilla ei ole isovanhempia ja muuta verkostoa tukenaan.

Teos on suunnattu niille, jotka elävät lapsiperheen arkea tai ovat tekemisissä sellaisen kanssa, sekä niille, jotka eivät tiedä siitä mitään. Se voi myös toimia vertaistukena pienten lasten vanhemmille, jotka kamppailevat äärimmäisen väsymyksen kanssa. Teos käsittelee teemojaan ehdottoman tosissaan ja kärjistäen. Näin syntyy komedia rankasta aiheesta. Kuolema korjaa univelat, mutta nauru pidentää ikää.

Valvominen ei meidänkään perheessämme ole vierasta. Esikoinen on pikkuvauvavaiheen jälkeen nukkunut kuin unelma illasta aamuun, mutta kuopus on toista maata. Taas kahtena edellisenä yönä on koko perhe herännyt kuopuksen levottomaan yöhuuteluun. Joskus tuntuu, ettei jaksa enää yhtään. Vaan aina sitä on aamun selvitty. Partanaama on meistä kahdesta ehdottomasti parempi ja pitkäpinnaisempi lapsen rauhoittelija yöaikaan. Tällä rouvalla kun iskee aika nopeasti epätoivo päälle: En jaksa tätä! En millään selviä huomisesta nukkumatta! Enää kaksi tuntia aikaa nukkua! En ole nukkunut yhtään tänä yönä! Hajoooooaaaaaann!

Hiljaisempia öitä odotellessa siis.

(Esittelyteksti ja kuva lainattu Koko-teatterin sivuilta)

Oma koti kullan kallis

Ja kullan maailmanmarkkinahintahan on pilvissä.

Olemme Partanaaman kanssa varovasti alkaneet suunnitella uuden kodin hankkimista. Nykyisestä pidämme, mutta rivitaloyhtiössämme on asumiskulut karanneet täysin käsistä. Itse pidän taloyhtiömuotoisesta asumista ja sen tuomasta turvasta ja helppoudesta, mutta jossain menee siinäkin kustannusten kipuraja. Ja se raja on nyt kirkkaasti ylitetty.

Eilen kävimme katsomassa ekaa mahdollista asuntoa. Jostainhan homma on taas aloitettava, jotta saa tuntuman siihen, mitä on tarjolla ja mihin hintaan. Asunto oli oikein kiva, hintakin sopivassa haarukassa. Mukavasti sai uskoa siihen, että kyllä me kivan kodin itsellemme löydämme tälläkin kertaa.

Partanaama haluaisi omakotitalon, minä taas ehkä priorisoin edelleen rivitalo- tai paritaloasumista. Kun veljeni perheineen etsi asuntoa muutama vuosi sitten, saivat he moninaisiin toiveisiinsa välittäjältä hyvän vinkin. "Listatkaa 10 tärkeintä uuden kodin ominaisuutta. Jos löydätte sellaisen jossa seitsemän osuu kohdalleen, ostakaa asunto heti. Parempaa ette todennäköisesti löydä."

Se, löydämmekö uuden kodin viikon vai vuosikymmenen päästä, on Herran hallussa. Ja ensin toki myymme tämän vanhan. Aikaa voi mennä paljon tai vähän. Uutta kotia kohti silti mennään.

Taidanpa aloittaa sen kymmenen kohdan listan tekemisen nyt heti.

Kaspar, Melchior ja Balthasar

Törmäsin uutiseen, jossa kerrottiin, että suomalaiset ovat ihan pihalla monien uskonnollisten juhlapyhien viettämisen syistä. Joulun "syy" kai sentään on kaikille tuttu, mutta pääsiäinen onkin jo kimurantimpi juttu. Loppiaisesta nyt puhumattakaan.

Viitisen vuotta sitten pääsiäisen aikoihin istuin työpaikkani lounaspöydässä. Firman talousjohtaja, maisteris-ihminen, yllätti ilmoittamalla ettei hänellä ole mitään käsitystä siitä, miksi pääsiäistä vietetään. Kirkkoon rouva kyllä kuului, mutta tämä asia nyt vaan oli jäänyt hämärän peittoon.

Joku menneiden vuosien Miss Suomista arveli maamme itsenäistyneen "joskus 50-luvulla." Eräs entinen poliitikko taas väitti Muumien olevan Astrid Lindgrenin piirtämiä virtahepoja.

Eihän kukaan meistä tietenkään ole mikään joka alan asiantuntija, mutta joillakin yleissivistyksen aukot ovat pelottavan suuria. Tulee miettineeksi, että miten oikeastaan on edes voitu välttyä jonkun tiedon omaksumisesta.

Omaa yleissivistystään voi testata vaikkapa täällä.

Ai niin, se loppiainen. Se on itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivä. Mutta tiedättekös tietäjien nimet?